Sitä tavallista.. vai onko sittenkään?

Vihdoin se tuli. Syksy. Harmaa taivas, vesisadetta ja kellertävät/punertavat puut. Ei vielä kaamosta ja paljautta, vaan se hyvä vaihe. Saan käpertyä huovan alle ja lukea ja kirjoitella. Ja tehdä koulujuttuja, huokaus. Ei se mitään. Ajattelin kirjoittaa jonkun fantasianovellin (tosin saa nähdä kuinka pitkälle inspiraatiota riittää..), jonka tapahtumat sijoittuvat johonkin kuvitteelliseen, minun keksimääni maailmaan. Ja jonka henkilöt ovat juuri sellaisia kuin haluankin. Kirjallisuus ja larppaaminen ovat juuri nyt suurimpia kiinnostuksenkohteitani, jännittää äidinkielen aineen palautus. Tiedän, että kirjoitan ikäistäni paremmin, mutta silti on vielä kehitettävää, ja paljon. Ja se on hyvä asia. Silti, suomen kieli kuulostaa joskus kornilta. Jospa kirjoittaisin esim. tänne englanniksi? Saana ja Marja muuten osoittautuivat myös kiinnostuneiksi larppaamisesta, ja aion lähteä heidän mukaansa järjestelemään pelejä, jos lisää innokkaita ilmaantuu. Paikka on vielä hakusessa, joku metsä ehdottomasti sen olla pitää, mutta kukahan metsänomistaja haluaa mailleen ihmeellisiä hihhuleita hassuihin asuihin pukeutuneina riehumaan. Toisaalta, Häiväjärvikin voisi olla aika potentiaalinen paikka, mutta matkaa on. Marjan ilme oli kummallinen, kun minäkin ilmoittauduin kiinnostuneeksi. Ehkä vika on minussa. Tai ehkä ei. Ai saatana. Päässäni on kiristänyt polttava vanne aina heräämisestäni lähtien. Pitäisi luultavasti nukkua enemmän, eikä aina jäädä tietokoneelle yömyöhäiselle. Kipu jatkui koko päivän, välillä silmissä musteni ja olin pyörtyä, onneksi kukaan ei sentään huomannut. Äiti antoi viimein Panadolin, ja alkaa vähän helpottaa. Pitää vain olla ottamatta päiväunia.