mercoledì 1 agosto 2007
Ei aihetta.
Tänään oli mukava päivä, sunnuntaiksi. Sunnuntailla on yleensä oma tunnelmansa, sellainen ärsyttävä "tänään et voi enää tehdä mitään, ole vain ja näytä tylsältä"-fiilis. Mutta tänään sitä ei ollut, ja sääkin oli kaunis. Satoi ja paistoi yhtä aikaa, tanssin pihalla ja osoitin kunnioitusta. Naapurit varmasti katsoivat pitkään, mutta minä en anna ihmisten häiritä rituaalejani. Harmittaa kovasti kun en ollut Häiväjärvellä isän kanssa, siellä olisi ollut kaunista tähän vuodenaikaan. Mutta velvollisuudentunto esti, saksanaine kummitteli mielessä. Raapustin jotain minkä olisin voinut kirjoittaa jonakin toisena päivänä, ja harmittelin. Huokaus. No, ehkä menemme ensi viikonloppuna. Haluaisin aloittaa jotain uutta, totta kai, tuo tuttu tunne kun alkaa syksy, aloittaa larppaamisen. Se olisi ihanaa. Mutta yritäpä löytää täältä pikkukyliltä joku samanhenkinen, huoh. Muutenkin tuntuu ettei kukaan enää ymmärrä minua. Onko joku joskus muka ymmärtänyt, no, se on sivuseikka. Sen jälkeen mitä Maiju teki - en edes ole varma mitä hän teki, olen menettänyt kaikki kontaktit silloiseen lähipiiriin. Kyllähän minä nyt noiden kanssa toimeen tulen, enkä minä mitään sydänystäviä tahdokaan, joten minulla ei pitäisi olla valittamista. Olen tuomittu, mutta en pakotettu, yksinäinen susi. Kuulostipa aika teiniangstilta, vaikka mitään masennusta minulla ei ole mielestäni ainakaan kuukauteen esiintynytkään. Nappeja napsin edelleen, enkä sitä uskalla lopettaakaan, ettei ahdistus palaa. Mutta jotenkin jo naurattaa koko juttu, jonka takia sen yliannostuksenkin otin. Ehkä se on hyvä merkki. Musiikkiterapiaan ensi keskiviikkona, mitähän saan tehdä? Jännittävää. Mutta sekin tuntuu turhalta koska voin hyvin. No, ehkä se toimii ennaltaehkäisijänä.Nyt irkkaan galleriassa, ehkä oikeassakin irkissä, menen sänkyyn ja manailen kun uni ei tule päiväunien takia. Ja huomenna taas kouluun, perkele. Vihaan maanantaita.Taidanpa kuunnella vielä Enyan Celtic-levyä, kaipaan irkkutunnelmaa. Jos aloittaisi jonkun irlannin kielen kurssin?
Iscriviti a:
Commenti sul post (Atom)
Nessun commento:
Posta un commento