Wish I could fly to a dream..

No enpä sitten kirjoittanutkaan englanniksi. Pitänee vielä harjoitella tuota, kun eivät sanat löytyä meinanneet. Ehkä sitten kun olen vanhempi ja viisaampi? Edelleen on kornia kirjoittaa suomeksi..Olinpa tänään psykologilla. Hänenkin mielestään olen parempi, kuten lääkärinkin, mieleni on taas tasapainoisempi. Mutta toisaalta, niin oli viime keväänäkin, ja kuinkas kävikään? Ei pelkoa, en anna sen tapahtua uudestaan. En millään lääkkeillä, en vaarattomimmilla tai vaarallisimmilla kuin Seronil. On elämä sentään elämisen arvoista. Ja huomenna musiikkiterapian ensimmäinen käynti. Katsotaan mitä tulee, toiveissani olen jo käyttänyt sitä heidän äänitysstudiotaankin.. Pahimmassa tapauksessa, jos en viihdy siellä tai jos minun ja terapeuttini kemiat eivät pelaa, sain jo etukäteisluvan lopettaa ne. Mutta hän vaikutti ihan mukavalta, en usko että pahaa kränää tulee. Sitä paitsi, käynnit ovat ilmaisia, ja siellä on soittimia ja vaikka mitä kivaa, kyllähän ankaran täti-ihmisen helposti kestää. Luullakseni?Jotenkin sain kerrottua psykologille jopa uudesta maailmankatsomuksestani, siitä miten aikeissani on erota kirkosta, koska olen pettynyt kristinuskon ihmiskeskeisyyteen. Kuinka se, että Raamatussa sanotaan luomakunnan olevan ihmistä varten, aiheuttaa saasteet ja muut ihmisten myrkyt meidän itsekkyytemme takia. Ja että minun mielestäni ihminen ja luonto ovat samaa, ja jos ne ovat tasapainossa, kaikki on hyvin, tasapaino taas saadaan aikaan kunnioittamalla luontoa ja vahingoittamatta sitä. Ja kun me kuolemme, meidän sielumme yhtyvät takaisin siihen suureen Elämään, joka kaikkea yhdistää. Se Elämä voi olla myös Jumala, kuka tietää, mutta ainoastaan ihmisille taivas ei voi olla. Eli aikamoista vuodatusta hän sai kestää, heh. No, hän oli kiinnostunut, vaikka väittikin tätä vain "nuoruuden oman polun etsimiseksi". Annan sen hänelle anteeksi. Kukapa minua ymmärtäisi.Eilen yöllä katselin ikkunasta tummaa taivasta, jota tuhannet ja taas tuhannet kimmeltävät tähdet koristivat, ja manasin taas monennenko kerran sitä ettei minulla ole siipiä. Voisin lentää johonkin kauas, kohti tähtiä, ja ehkä löytää sen mitä olen kauan hakenut. En usko sen löytyvät tästä maailmasta, paitsi ehkä suuren rakkauden muodossa. Mutta sitäkään ei helpolla löydy. Olen täydellinen romantikko, ja uskon että minulle on joku. Täytyy olla. Se puolikas, jonka tarvitsen ollakseni kokonainen. Mutta, - mikä ristiriita! - olen myös vihdoin täydellisen itsellinen, enkä kaipaa ketään. Ehkä joskus.. *huokaus*Hmm. Kirjoitin sitten niistä omista hahmoistani, joita käytän tarinassani. Miksei mistään tule aina juuri sellaista kuin on ajatellut? Tosin, täytyy myöntää, tuli rotukuvauksistani aika hyviä. Jos saisin ne kaikki tehdyksi, voisin aloittaa juonen suunnittelemisen. Mutta jokin siitä silti puuttuu, kuten kaikesta tekemästäni. Perfektionismi on sairaus. Ja valitettavasti olen kova matkimaan ja saamaan vaikutteita, sain noihinkin idean jostain random-larppitarinasivuilta, jonka oli kirjoittanut suuresti ihailemani ventovieras. Olen niin outo että hirvittää. Ottaa nyt esikuva jostakin, jota ei edes tunne! Mutta kun hän oli niin kaunis ja hänellä oli hyviä ajatuksia (ja hienoja kuvia galleriassa, heh :P). Pitänee päästä tästä toisten polkujen kulkemisesta eroon ja keksiä vihdoin se oma juttu. Kaikki on jotenkin hakusessa tänään.Ja vielä pitäisi tehdä läksyt, mennä suihkuun ja vielä ajoissa nukkumaan. Ei taida mitään tulla.